Televisio-ohjelmat Sarjan omat nettisivut Mikko Heino

Hollannin GT4

Hollantilaiset ovat kautta aikojen panostaneet rata-autoiluun, rallin asema on vähäinen ja sen ymmärtää karttaa katsottaessa. Helposti suljettavia teitä ei alankojen keskeltä juuri löydy. Vaikka F1-sarja on livennyt hollantilaisten käsistä, maassa on monta moottorirataa, joissa GP-sarja on vieraillut takavuosina. Nimekkäin rata-alue sijaitsee Pohjanlahden kupeessa hiekkadyynien keskellä, Zandvoortissa on ajettu ykkösillä peräti 30 kertaa. Täältä käynnistyi tämän kauden Dutch GT4 Championship-sarja.

Hollanti on ensimmäinen Euroopan maa, joka on ottanut GT4-sarjan viralliseksi pääluokaksi maansa mestaruussarjassa. GT4 on luokiteltu vasta kolme vuotta sitten, se on uusi selkeästi tulevaisuuden ryhmä, jossa kustannustaso on merkittävästi alempi kuin GT-kolmosissa. Puhutaan jopa puoleen putoavista kuluista niin kaluston osalta kuin kilpailujen läpiviennin suhteen.

Euroopassa ajetaan FIA:n GT4 Eurocup-sarja, mutta sen taso ei yllä Hollannin kansallisen sarjan rinnalle, joten Hollanti on omalta osaltaan tien näyttäjän roolissa. FIA on ilmoittanut tutkivansa GT4-kalustolle omaa virallista Euroopan mestaruussarjaa, joten luokan arvostus on nousussa.

Suomalaisia on tänä vuonna mukaan tasan yksi, Mikko Heino jatkaa yhteistyötä hollantilaisen Madeno Racingin kanssa ja kalustona on Aston Martin Vantage, johon FIA:n luokitteluryhmä määräsi kovat rangaistuspainot ennen kauden alkua, joten auton suorituskyky jäi avauskilpailussa alavireiseksi.

Positiivinen asia on, että FIA myös korjaa selkeitä virhearvioitaan ja avauskisan jälkeisessä kokouksessa on päätetty pudottaa "rangaistuspainoa" 50:llä kilolla. Se merkitsee selkeästi suorituskyvyn paranemista ja Mikon nousemista erääksi sarjan mestariehdokkaista.

Hollannin sarjassa ajaa useita kovan tason kuljettajia, kokenut Jan Lammers ja nopea Jeroen Bleekemolen sekä Duncan Huisman, joka kilpailee myös Belgian GT3-sarjassa, ovat tunnettuja ja arvostettuja ratakuljettajia ympäri Euroopan.

Tätä sarjaa dominoivat sellaiset automerkit kuin Aston Martin Vantage GT4, Ford Mustang FR500 C, Ginetta G50, Porsche 997 GT4, Corvette C6 sekä BMW M3 GT4-kalusto. Näillä taistellaan seitsemän kilpailuviikonlopun mittaisessa kisasarjassa mestaruudesta. Jokaisena viikonloppuna ajetaan kolme eri starttia, joten pisteitä joutuu keräämään 21:stä eri startista.

Etusivulle
Etusivu Belgian GT3 Hollannin GT4 Powerboat F1 Special